Vaellusta ja lähitulevaisuuden reissuja.

11 päivää flunssailtuani voin jo tehdä vertailua paikallisista nenäliinoista. Regina super-soft Softis on osoittaunut hyväksi hinta-laatusuhteeltaan. Hyvä nenätuntuma. Myös pehmeä, minkä nokkelimmat nimestä pystyvätkin poimimaan.

Lauantaina heräsin n. klo 4:30 herätyskelloon. En tosin omaani, vaan kämppiksen. Vartin sitä sulosointua kuunnellessa kävin hakkaamassa ovea tuloksetta. Ehkä siellä ei ole ketään, korvatulpat korviin ja takaisin petiin. Tämä näytti myös menevän Iagolla tunteisiin, sillä hetkeä myöhemmin hän meni hakkaamaan ovea niin kauan, että tuvassa herättiin. Tästä huolimatta lauantai oli aktiivinen päivä. Kävimme porukalla vaeltamassa lähellä olevan mäen huipulle. Sovitaan vaikka, että sen nimi on Eggenberg. Ainakin juurella oleva linna on Schloss Eggenberg. Reilut 700m korkealla olevan huipun päällä oli kahvila-ravintola, joka vaikutti suositulta paikalta varsinkin pyöräilijöiden keskuudessa. Graz on reilussa 300 metrissä, eli noin 400 metriä tuli kiivettyä. Seuraan kuului ihmisiä Saksasta, Suomesta, Ruotsista, Kanadasta ja Alaskasta. Alaskalainen Joseff omasi mielenkiintoisen taustan. Hän kuuluu 200 ihmisen joukkoon, jotka osaavat puhua kieltä tlingit. Hän on myös AINOA ihminen maailmassa, joka puhuu sekä tlingitiä että saksaa. Enpä tiennyt sitäkään, että Alaskassa puhutaan noin kahtakymmentä kieltä. Joskus harvoin kannattaa siis poistua tietsikalta. Lämpöä ja aurinkoa oli myös sen verran, että poltin kasvoni hieman. Tulihan sitä oltua auringossa viitisen tuntia. Minulla nyt posket alkavat punoittamaan jo siitä, jos tapaan keskivertoa aurinkoisemman naisen. Taitaa olla eri reaktio.

Samalla puulaakilla käytiin alkuillasta ravintolassa, jonka nimeä en muista. Kaikki tilasivat Schnitzelin, ollaanhan kuitenkin Itävallassa. Siitä matka jatkui sujuvasti ihan aitoihin, Davidin isännöimiin, kotibileisiin. Mukava meininki ja ilmainen serviisi. Vähän kolmen jälkeen jatkoin matkaani värivaloihin. Sitä ei oikein Suomessa pysty tekemään. 24 tuntia valvottuani päätin mennä kotiin. Seitsemältä aamulla nukkumaan, seuraavana päivänä herätys samaan aikaan.

Maastopyöriä kaikkialla

Huipulta

Vähän alempaa näkymät Graziin.

Alaska, Suomi,Suomi,Saksa,Saksa,Kanada,Ruotsi,Saksa

Schnitzel ja Weissbier

"Miten voi olla jano, jos on juonut koko yön?" - Muumipeikko. Sunnuntaina pohdin tätä ja sitä, että olen ollut täällä jo kuukauden. Neljä viikkoa takana enkä ole vielä oikein missään käynyt. Asialle on tehtävä muutos. Seuraavaksi viikonlopuksi hankimmekin Rikun ja Joseffin kanssa junaliput ja majoitus Müncheniin. BMW-museo on ainakin katsastettava. Siitä viikko eteenpäin ja minut löytää Budapestistä. Kyllä tää tästä.

En laskettele.

Alkuviikko on niistelty nenää ja yskitty, vaikka itselleni vannotin, että sunnuntaina tämä touhu saa luvan loppua. En ole siis tällä viikolla seikkaillut missään, vaan tiiviisti neljän seinän sisällä on kärvistelty. Tuntuu onneksi siltä, että voiton puolella ollaan, kunhan vain ei innostu liian aikaisin itseään rääkkäämään.

Suuri osa tänne tulevista vaihto-opiskelijoista valitsevat Itävallan hyvien laskettelumahdollisuuksien vuoksi. Graz ei ole siihen ihan paras vaihtoehto esimerkiksi Innsbruckiin verrattuna, mutta täältäkin ihmiset tekevät päiväretkiä laskettelukeskuksiin. Minä taisin lasketella viimeksi 13-vuotiaana eli taidot ovat ruosteessa eikä innostustakaan siihen suuntaan mahdottomasti ole. Pidin kuitenkin mahdollisena, että voisin täällä jonkun retken yhteydessä laskettelua koittaa eli käytännössä opetella koko lajin uudestaan. Sitten minä näin tämän videon:


Jos on olemassa pieninkin todennäköisyys siihen, että siellä on JUMALAUTA MIKKO ALATALO JODLAAMASSA, voitte pitää hiihtokeskuksenne. Elämässä pitää ottaa riskejä, mutta tämä on jo aivan liikaa pyydetty. Jos horisontissa kajastaa hiihtohissi, käännyn takaisin. Miten voikin yksi mies tuottaa näin paljon inhoreaktiota kanssaihmisissä. 80-luvun Rukka-talviasu olisi kyllä hieno.

Sunnuntaina kävin, flunssasta huolimatta, pienellä vaellusreissulla Rikun (FIN) ja Mikalin (NOR) kanssa. Sillä reissulla nousi kuume, pyöräkuume. Pitääpä laskeskella illalla kolikoita, jos pystyisi itselleen kelvollisen maastopyörän hankkimaan. Tämä miljöö olisi siihen lajiin suotuisa.

Kolmas viikko

Kolmas viikko koulun osalta takanapäin. Nyt on jo vähän esimakua kursseista. Yksi kurssi tippui pelistä pois, syinä seuraavat: pitäisi olla Mac, menee päällekkäin toisen kurssin kanssa, ohjelmointia kielellä, mitä en osaa, luennot Saksaksi, ryhmätyöskentelyä. Jäljelle jääneiden kurssien perusteella minusta muovautuu kovan luokan tietoturva-asiantuntija/alkoholisti.Tietoturva-alkoholisti. Kurssit IT-security ja Applied Cryptography vievät suurimman osan kalenterista. Diat ovat olleet erittäin matemaattispainotteisia, joten joutunee parikolme ajatusta näihin laittamaan. Vaan en minä valita! Ihan mielenkiintoisia kuitenkin ovat ja sellaisia, jotka suoritettuaan varmasti tuntee oppineensa jotain uutta.

Saksan kieltä olisi ehkä voinut hieman petrata tänne tullessa tai jopa opiskella sitä nyt samalla. Kaikki yliopiston kielikurssit jo suorittaneena en vaan oikein löydä motivaatiota. Näillä mennään. Kuitenkin esimerkiksi miesten jumpassa joka kerta on joku tullut minulle puhumaan. Oletan heidän kysyvän, olenko tekemässä jollain laitteella. Tähän vastaan lähes poikkeuksetta kielteisesti "nein". Kysymys kuulostaa joka kerta erilaiselta, joten ehkä he kysyvät minulta jotain muutakin välillä.

- Hyvältä näyttää jätkän treeni  -Nein
- Oletkos kauankin harrastanut tätä? - Nein
- Voisitko tulla jeesaamaan? -Nein
- Olen täydellinen nainen. Haluaisitko lähteä kanssani vaikka kahville?  -NEIN!

Sijoitin asunnossa viihtymiseeni jo toisen artikkelin verran. Ostin mutteripannun. Olen ns. kaikkijuomainen, mutta nyt asunnon tarjoama kahvinkeitin ei ihan täyttänyt standardejani. En haluaisi valittaa, mutta tuossa ämpärimuovista taivutellussa aparaatissa ei ole kyllä paljoa taikaa. Katkaisee virratkin pari kuppia keitettyään eli 2-3 kertaa nykäistävä uudestaan käyntiin. Ei voi päivä lähteä hyvin käyntiin, jos kahvinkeitto alkaa keljuttamaan. Jokitalon Jussi sanoisi tähän "Vittuilun pitää loppua". No, nyt se loppui.

Mutteripannu

Vaan ei ihan kokonaan loppunutkaan. Puolivälissä viikkoa tartutin itseeni kurkkukivun ja tällä hetkellä on sitä tasoa, että mennee viikonloppu lepäillessä. Ei paljoa urheilla eikä toisaalta viitsi ihmisten ilmoillakaan olla kun puhuminen sattuu.

Pyhiinvaellus

Perjantaina 7.3. oli syntymäpäiväni. Pyöreät 25 vuotta mittariin ja sen kunniaksi matkustin viereiseen kylään, Thaliin, Arnold Schwarzeneggerin synnyinkotiin. Nyt olen nähnyt kaiken tarvittavan elämässäni. Paitsi, tietenkin, itse Arnold Schwarzeneggerin. Pyhiinvaelluksen suoritin Iagon ja hänen espanjalaisen kaverinsa kanssa. Kämppikseni Omanin sulttaanikunnasta ei ole niin innokas lähtemään, vaikka onkin äärimukava muslimi. Pojat eivät tainneet ottaa tätä reissua aivan yhtä vakavasti kuin minä, vaan kävivät siellä, koska museo sattuu olemaan lähellä. Minä tulin tähän kaupunkiin tuon museon takia. Periaatteessa olen nyt valmis lähtemään takaisin kotiin. Paluulentoja katselinkin jo parin päivän jälkeen saapumisestani, koska en löytänyt kaupasta maitorahkaa. Pelkäsin nälkäkuolemaa. Karjalanpiirakoitakaan eivät täällä nypytä.

Ennen museota kävin tietenkin salilla ja sitten poikien kanssa lounaalla. Matkustaminen kohteeseen vaatii kahden eri bussin käyttöä ja jotenkin siihen saatiin kulumaan aikaa toista tuntia. Matkaa asunnoltani museoon linnuntietä on kymmenisen kilometriä, joten bussit eivät tainneet ihan kulkea ns. tangenttia pitkin.

Museo täytti aikalailla kaikki odotukseni. Kyseessähän on yksi talo, joten sen odotetustikin kiertää läpi melko nopeasti. Voin suositella kaikille, jos sattuu täälläpäin pyörimään. Ihmiset tuntuvat tietävän Arnoldin vain elokuvarooleista tai kehonrakennuksesta. Yrittäjyys- ja opiskelutausta on suurimmalle osalle yllättävä. Mut annetaanpa kuvien puhua.

Thalersee 

Miekka leffasta Conan the Barbarian

Alkuperäinen H-D Fatboy elokuvasta Terminator 2

Ostin samalla reissulla itselleni vähän sisustettavaa. Nyt on asunnosa erinomainen flow ja feng shui. 

Arkirutiinia

Toinen viikko vaihdossa on lähtenyt käyntiin erittäin arkisesti. Luentoja on ollut parina päivänä ja ne ovat vaikuttaneet ihan mukavilta. Yhden kurssin oletin olevan englanniksi. Jos oli, niin lehtori veti melkoisella murteella, sillä ymmärsin ekan vartin monologista ehkä kymmenen sanaa. "Willkommen","Englisch", "Deutsch", pari muuta ja lopuksi "fünf minuten Pause machen", jolloin hyökkäsin salista pois kohti seuraavaa luentoa, mikä oli ikävästi päällekkäin aiemman kanssa. No, tämä ja iltapäiväinen olivat sentään englanniksi. Kuten aiemmin mainitsinkin, luentoni järjestetään noin viiden minuutin kävelymatkan päässä asunnoltani. Salille kävelee kymmenisen minsaa, joten enpä jaksa mitään fillaria itselleni hankkia. Alunperinhän oli tarkoitus ostaa oikein rahoilla kunnon maastopyörä ja sotkea sillä mäkiä ylös alas ristiinrastiin. Polvet sen verran vihaa pyöräilyä tällä hetkellä, että jätetään se nyt toistaiseksi pois agendasta. Kompensoidaan sitä lisäämällä jalkatreeniä.

Paikallisten teekkareiden jäynä. Viedään jonkun autosta koko kori pois.

Nikola Tesla on aikoinaan vaikuttanut täälläpäin.

Kaikenkaikkiaan täällä on ollut ihmislapsen hyvä ja huoleton olla. Yksi asia minua on vaivannut kovin paljon. Niin paljon, että vaikuttaa jo yöuniin. Mitä ihmettä tuo toinen kämppis lämmittää mikroaaltouunissa joka aamu? Kaikki keittiön kaapit (4kpl) olen kahlannut läpi useaan otteeseen, enkä keksi sitten millään. Leipä? Leivos? Kenties jokin juoma? Minä en tiedä! Huomenna herään 6:15 ja pistän itseni keittiön nurkkaukseen asemiin. Herääminen tapahtuu jokatapauksessa noihin aikoihin, sillä tiistaina tänne tuli takaisin kämppäkaverini suoraan Omanin sulttaanikunnasta. Ja hänellä on tähän asti ollut tapana suorittaa aamurutiinit melko reiluin ja kuuluvin vedoin. Mukavan oloinen tyyppi muuten hänkin. Paljon paikalla, vähemmän läsnä. Omassa huoneessa viihtyy. Tai, niin minäkin viihdyn, mutta minulla on ovi auki silloin tällöin. Ja välillä käyn niinsanotusti näyttäytymässä. Keskiviikkona viimeksi Iagon ja kumppaneiden kanssa vaihtareiden suosimassa The Office Pubissa. Koska lukukausi on juuri alkanut, oli pubi täynnä ihmisiä ja se teki olosta tukalan. Olen niitä miehiä, jotka tykkäävät hengittää paikasta ja ajasta riippumatta, julkisillakin paikoilla. Pikaoluset ja helvetin kyytiä himaan pötköttää.

Huomenna onkin minulla syntymäpäivä. Sovin juuri Iagon kanssa, että lähdemme Arnold Schwarzenegger-museoon. Siitä ilmestyy varmasti oma kirjoitus. Sen takiahan minä tänne tulin.

Eka viikko

Seitsemän päivää lusittu, aika paljon vielä edessä. Huomenna alkaakin koulu ihan oikeasti. Tämän vuoden puolella en olekaan luennoilla istunut, koska Jyväskylässä en olisi mitään kurssia ehtinyt tammi-helmikuussa loppuun asti käymään. Opiskelu alkaa rauhallisesti sillä ensi viikolla on koulua vain kahtena päivänä. Siitä se vauhti sitten kiihtyneekin, kunnes ollaan huhtikuussa ja noin kolmen viikon kevätloma puskee päälle ikävästi. Sain tunnukset koulun järjestelmään ja kursseja löytyikin alustavasti 24 opintopisteen edestä. Kaikki ovat englanniksi, samalla kampusalueella ja ainakin puolet ihan oikeasti mielenkiintoisen kuuloisia. En jaksa kursseja luetella, koska ei ne teitä kiinnosta. Kyseinen kampusalue on vielä kaikista lähimpänä asuntoani, noin puolen kilometrin päässä.

Viikon kokemuksella voin julistaa olevani tyytyväinen asuntooni sekä tällä hetkellä ainoaan kämppikseeni. Ne, ketkä ovat kanssani joskus asuneet tai enemmän hengailleet tietävät, että tiskipöydän on oltava aina puhdas ja tyhjä astioista. Tämä on lähes pakkomielle. Onnekseni Iago on samoilla linjoilla kanssani. Muutenkin leppoisa kaveri. Toinen kämppikseni, ketä en ole vielä tavannut, on kotoisin Omanista. Kaikille tuttu Omanin sulttaanikunta! Täytyy myöntää, ettei minulla ollut mitään käsitystä tällaisen maan olemassaolosta. Siellä on paljon öljyä.

Keittiö on tässä kunnossa. Aina.

Perjantaina lähdin Iagon matkaan asuinrakennuksen "Common Roomiin". Siellä olikin muita suomalaisia seitsemän kappaletta vastassa, joko Tampereelta tai Lappeenrannasta. Suurin osa huoneen tyypeistä ovat olleet täällä jo yhden lukukauden, joten yhteisöllisyys oli selvästi nähtävissä. Illan päätteeksi tulikin sellainen olo, ettei täällä yksin tarvitse olla ellei välttämättä halua. Yökerhoissa saa ilmeisesti tupakoida kaikkialla, mikä pistää vaatteet ikävästi haisemaan.

Sunnuntaina pyörähdettiin parin suomalaisen ja kolmen espanjalaisen tyypin kanssa Schlossbergissä, läheisellä kukkulalla. Sieltä oli kiitettävät näkymät kaupungille.

Schlossbergin kellotorni

Joku paikallinen räkälä

Günther halusi erottua joukosta talollansa. Oikeasti tämä on Kunsthaus.

Chickenschnitzelburger. Oli ihan hyvää.

Perjantaina löysin itselleni kuntosalin melko läheltä asuntoa. 23e/kk, ei määräaikaa. Penkkipunnerrusta ilman paitaa farkut jalassa-tyyppinen laitos.

Lenkkeilymaastoja kartasta tutkiessani huomasin parin korttelin päässä vihreän alueen. Sankt-Peter Friedhof-niminen puisto. En sitten kauaa kehdannut siellä juosta, koska aloin olla aika varma, että friedhof tarkoittaa luupuistoa eli hautausmaata.