Paikallisten teekkareiden jäynä. Viedään jonkun autosta koko kori pois. |
Nikola Tesla on aikoinaan vaikuttanut täälläpäin. |
Kaikenkaikkiaan täällä on ollut ihmislapsen hyvä ja huoleton olla. Yksi asia minua on vaivannut kovin paljon. Niin paljon, että vaikuttaa jo yöuniin. Mitä ihmettä tuo toinen kämppis lämmittää mikroaaltouunissa joka aamu? Kaikki keittiön kaapit (4kpl) olen kahlannut läpi useaan otteeseen, enkä keksi sitten millään. Leipä? Leivos? Kenties jokin juoma? Minä en tiedä! Huomenna herään 6:15 ja pistän itseni keittiön nurkkaukseen asemiin. Herääminen tapahtuu jokatapauksessa noihin aikoihin, sillä tiistaina tänne tuli takaisin kämppäkaverini suoraan Omanin sulttaanikunnasta. Ja hänellä on tähän asti ollut tapana suorittaa aamurutiinit melko reiluin ja kuuluvin vedoin. Mukavan oloinen tyyppi muuten hänkin. Paljon paikalla, vähemmän läsnä. Omassa huoneessa viihtyy. Tai, niin minäkin viihdyn, mutta minulla on ovi auki silloin tällöin. Ja välillä käyn niinsanotusti näyttäytymässä. Keskiviikkona viimeksi Iagon ja kumppaneiden kanssa vaihtareiden suosimassa The Office Pubissa. Koska lukukausi on juuri alkanut, oli pubi täynnä ihmisiä ja se teki olosta tukalan. Olen niitä miehiä, jotka tykkäävät hengittää paikasta ja ajasta riippumatta, julkisillakin paikoilla. Pikaoluset ja helvetin kyytiä himaan pötköttää.
Huomenna onkin minulla syntymäpäivä. Sovin juuri Iagon kanssa, että lähdemme Arnold Schwarzenegger-museoon. Siitä ilmestyy varmasti oma kirjoitus. Sen takiahan minä tänne tulin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti